Loosi 37 Tapani Löfving 
Löfving, joka oli sotilasvirkamies, tuli kuuluisaksi partioretkien johtajana. Hänet ylennettiin vänrikiksi 1716, kapteeniksi 1727. Pikkuvihan aikana johti jälleen partioretkiä Pohjanmaalla, sai majurin valtakirjan v. 1747.
Tapani Löfvingistä puhuttaessa on välttämätöntä oikeiden aikakytkentöjen vuoksi luoda suppea katsaus sen ajan Suomen historiaan.
Vuodet 1695 - 1696 olivat täydellisiä katovuosia. Kerrotaan, että 1695 alkoi ruis heilimöimään Uudellamaalla vasta 6.pnä. elokuuta ja 1696 kevätkylvö aloitettiin jo helmikuussa. Molempina vuosina syyshallat tuhosivat kaiken , minkä seurauksena ainakin neljännes Suomen kansasta sortui nälkään. Maa ei ehtinyt toipua tästä painajaisesta, kun v. 1697 Ruotsi-Suomen valtaistuimelle nousi 15-vuotiaana täysi-ikäiseksi julistettu, ylpeä ja itsetietoinen Kaarle XII ja alkoi suuri Pohjan sota. Kun Ruotsi-Suomen naapurimaihin levisi tieto miten vähän nuori itsevaltias välitti hallitusasioista, mutta sitä enemmän yltiöpäisistä leikeistä, tuntui ajankohta erittäin sopivalta Ruotsin suurvalta-aseman kukistamiseksi. Kaarle ryhtyi kuitenkin yllättäen sotavarusteluihin, hän pakotti Tanskalaiset rauhaan ja sai voiton venäläisistä Narvassa v. 1700.
Monien voittojen jälkeen Kaarle saattoi pakottaa Puolan rauhaan v. 1706, jonka jälkeen hän katsoi olevansa valmis marssimaan Moskovaan. Tsaari Pietari Suuri oli kuitenkin tällä välin, kaikessa rauhassa saanut luotua itselleen ajanmukaisen, hyvin varustetun ja koulutetun armeijan. Valloittanut Inkerinmaan ja rakentanut Pietarin, Venäjän uuden pääkaupungin. Kaarle XII aloitti hyökkäyksen Moskovaa kohti v. 1708. Tsaari Pietari perääntyi aluksi, käyttäen poltetun maan taktiikkaa, kunnes v. 1709 ryhtyi ratkaisutaisteluun Poltavassa, tuhoten koko Ruotsi-Suomen armeijan. Kaarle XII pääsi hädin tuskin pakenemaan Turkin puolelle. Pietari Suuri valloitti sen jälkeen v. 1710 Riian, Viipurin sekä Käkisalmen Kaupungit.
Turkin sota keskeytti venäläisten hyökkäyksen Suomeen, mutta jatkoivat sitä v. 1713, jolloin katsotaan varsinaisen Isonvihan alkaneen. Sota oli tuonut nälkävuosien näännyttämälle kansallemme alusta alkaen raskaita kärsimyksiä sekä oli jouduttu maksamaan suuria ylimääräisiä sotaveroja. Nyt verot olivat paljon moninaisemmat ja perinpohjaisimmat, eikä valtio siitä huolimatta kyennyt maksamaan sotamiehille palkkaa. Nämä ryhtyivät ottamaan sen suoraan kansalta, riistäen maata kuin vihollinen ikään. Suomen vähäinen ja huonosti varustettu sotaväki joutui yksin puolustautumaan maahan hyökkäävää vihollista vastaan.
Sen jälkeen kun Karl-Gustav Armfelt oli kärsinyt tappiot Pälkäneellä v. 1713 ja Napuella v. 1714, Ruotsin laivasto hävinnyt Riilahden taistelun ja Kajaanin linna antautunut v. 1716, oli koko maamme venäläisjoukkojen miehittämä, Suomen armeijan rippeiden vetäytyessä Ruotsin puolelle, sekä heidän mukanaan suurin osa maamme virkamieskuntaa, aatelistoa, papistoa sekä kaupunkien porvaristoa. Maaseutuväestö, talonpojat, sekä kansan vähempiosaiset, jotka jäivät aloilleen , joutuivat kokemaan kaikki Isonvihan aikaiset kauhut ja koettelemukset.
Näiden kohtalokkaiden tapahtumien jälkeen Suomi oli täysin avoin ja suojaton vihollisen mielivallalle. Todennäköisesti venäläisillä ei ollut aikomustakaan pitää Suomea pysyvästi miehitettynä, jonka vuoksi heillä ei ollut tarvetta saada aikaan hyviä suhteita Suomalaisiin, vaan päinvastoin ryöstivät ja hävittivät kaiken missä ikinä liikkuivatkin. Tärkeintä heille oli taata armeijansa huolto ja sen turvallisuus. Estääkseen Ruotsalaisten mahdollisen hyökkäyksen pohjoisesta, venäläiset hävittivät perusteellisesti koko Pohjois-pohjanmaan , samalla keräten pakkoveroja jo ennen niin kovia kokeneelta kansalta.
Pakkokeinoin värvättiin Suomalaisia asekuntoisia miehiä venäläisten armeijaan, tosin laihalla menestyksellä. Monet Suomalaiset pakenivat perheineen tietymättömiin korpiin, rakentaen sinne piilopirttejä ja kätkien vähäisen omaisuutensa vainolaiselta. Maahamme syntyi, syystäkin vastarintaliike, koostuen rohkeista talonpoikaissotureista, joita kutsuttiin sisseiksi. Nämä jatkoivat ominpäin sotaa Venäläisiä miehittäjiä vastaa, ryöstäen kuormastoja, polttaen varastoja, surmaten sotilaita ja vakoillen Venäläisarmeijan liikkeitä, lähettäen kaikesta raportteja Ruotsin armeijan ylijohdolle. Venäläisten onnistui harvoin vangita sissejä, jonka johdosta heidän vihansa kohdistui siviiliväestöön, koska epäilivät siviilien olevan yhteistyössä sissien kanssa.
Varsinkin ne harvat maahamme jääneet virkamiehet, papit ja talonpojat olivat vaikean ratkaisun edessä, kun eivät aina tienneet kumman käskyvallan lakeja ja määräyksiä tulisi noudattaa, Ruotsin vaiko Venäjän. Tämä taas vuorostaan aika-ajoin vaikeutti sissien muutenkin vaikeata toimintaa, kun eivät aina tienneet kehenkä voi luottaa vaarallisilla retkillään.
Tosin Isonvihan myöhempinä vuosina venäläiset pyrkivät aikaansaamaan normaalit olosuhteet maahamme, yrittäen toteuttaa Ruotsin mallin mukaista siviili- ja kirkollishallintoa. Isonvihan aikana Suomi oli vaikeasti sodan runtelema maa, jona aikana edellä mainitut sissit taistelivat ylivoimaista vihollista vastaan niin maalla kuin merelläkin. Eräs Tunnetuin tähän joukkoon kuuluneita sisseistä oli Tapani Löfving. Hänen henkilökohtaisista muistiinpanoistaan ja niistä koottu päiväkirja kertoo elävästi sissien seikkailurikkaista vaiheista ja teoista sodan aikana, jotka todella olivat mittavia, joskin ehkä ajoittain liioiteltujakin, mutta antaa selvän kuvan heidän toiminnastaan siinä sodassa, joka lopetti Ruotsin suurvaltakauden.
I.N.I Journal Bok (I.N.I = In nomini Jesu)
Jeesuksen nimeen
"Päiväkirjassani tekemät merkinnät palveluksistani, ovat merkityt päivästä päivään".
"Lyhyt kuvaus syntymästäni, vaelluksistani ja toimistani sodan aikana, sekä kestetyistä vaaroista ja koettelemuksista".
"Synnyin 24 pnä. joulukuuta v. 1689 Narvan kaupungissa. Vuonna 1698 sai autuas isäni, tykistökonstaapeli Mårten Löfving komennuksen siirtyä Käkisalmen varuskuntaan, jolloin seurasin rakkaita vanhempiani samaan kaupunkiin".
Tapani Löfving Lähetettiin vanhempiensa toimesta v.1703 Viipuriin kauppa-apulaiseksi ja kirjurin oppiin kauppiasveljesten Jochim ja Bertold Freesen palvelukseen, hoitaen myöhemmin kauppahuoneen kirjanpitoa. Kirjurin ura katkesi v. 1708 yllättäen korvapuustiin, jonka kauppias anteliaasti antoi hänelle vähäpätöisestä väärinkäsityksestä suuttuneena. Tästä johtuen tulinen ja temperamenttinen kun oli, Löfving pieksi isäntänsä niin ettei tämä tohtinut näyttäytyä kolmeen päivään ulkopuolisille, ei kaupassa enempää kuin kaupungillakaan. Tapani Löfving hoiti kuitenkin kirjanpitoa huolella siihen asti, kunnes isäntä itse jälleen pystyi työskentelemään. Kaikesta huolimatta tapahtuma painettiin villaisella, mutta Löfving katsoi parhaaksi, tilaisuuden tullen, erota Freesen palveluksesta.
Löfving oli kuitenkin ollut ahkera ja tunnollinen toimessaan, jolloin Jochim sekä Berttold Freese suosittelivat häntä kirjuriksi rajamajuri Simon Afleckille, joka isännöi Sorolaxin kruununtilaa Pohjois-Karjalassa. Näinä aikoina Simon Afleckia pidettiin eräänlaisena yksinvaltiaana Pohjois-Karjalassa, jossa hänellä oli veronkanto-oikeus. Venäläiset valloittivat v. 1710 Käkisalmen ja majuri Afleck siirtyi Kajaanin linnaan, jättäen Löfvingin hoitamaan tilan asiat, evakuointia venäläisten jaloista, sekä kätkemään viljavarastot ja arvo-omaisuuden. Yllättäen saapui venäläinen sotilaspartio Sorolahdelle, vangiten Löfvingin, koska hän ei suostunut ilmoittamaan kartanon omaisuuden kätköjä. Vilja ja hevoset olivat kysyttyä tavaraa, sekä kaikenlaiset kulta- ja hopeaesineet. Löfvigiltä ryöstettiin hänen vähäinen rahakukkaronsa, riisuttiin paitaa lukuunottamatta alastomaksi, sekä piestiin lähes henkihieveriin. Hänet sidottiin nahkahihnoilla kahden hevosen väliin ja raahattiin aina Kiteen kirkolle saakka, jossa yövyttiin. Löfving luuli jo viimeisen hetkensä koittaneen.
Löfvingin onnistui kuitekin paeta seuraavana päivänä, matkan jatkuessa erästä suoaluetta ylitettäessä. Venäläisten oli irroitettava hänet hevosten välistä, kapeaa kapulasiltaa kuljettaessa, jolloin hän riistäytyi irti vartioiltaan, syöksyen suinpäin suoalueelle, eksyttäen takaa-ajajat kannoiltaan. Muutamia tunteja rämeitä kuljettuaan hän hakeutui takaisin maantielle, jatkaen takaisin Sorolahteen päin. Yllättäen hän kuitenkin törmäsi vastakkain kahden ratsailla olevan kasakan kanssa. Nämä kysyivät;"Kuda tij jedos"?(Minne matka),johon Löfving vastasi;"Domoi"(kotiin), lisäten vielä suomeksi;"Ystäväsi päästivät vapaaksi". Toinen kasakoista jatkoi hiljalleen matkaa, mutta toisen epäluulo heräsi ja hän aikoi vangita Löfvingin, käskien pitää hänen hevosta suitsista ja aikoen nousta ratsailta, mutta hevonen oli raskaasti kuormattu kaikenlaisella ryöstösaalilla, tuottaen vaikeuksia laskeutua satulasta. Kumartuessaan alas nostaakseen jalkansa satulanupin yli Löfving tarrasi kasakkaa niskasta, vetäen hänet alas samalla temmaten kasakan huotrasta miekan ja nujertaen hänet.
Kasakan varusteista löytyi mm. 1000 taalaria kopeekoissa, sekä suuret määrät hopearenkaita ja Löfvingille tärkeä vaatetus. Nopeasti hän jatkoi matkaansa Sorolahteen jonka venäläiset olivat jo jättäneet. Kätketyn viljan, 50 tynnyriä ruista ja 20 tynnyriä ohraa jauhatettuaan, hän sai monien vaikeuksien jälkeen kuljetettua Savonlinnaan everstiluutnantti Stjernschantzille, joka majaili siellä Käkisalmesta perääntyneiden miestensä kanssa. Syyskuussa hän toimitti vielä 80 tynnyriä viljaa Lieksaan ja Pielisjärvelle, kiiruhtaen sieltä viimein Kajaaniin. Kajaanissa hän tapasi majuri Afleckin, joka määräsi hänet välittömästi tiedusteluretkelle Nurmekseen, saaden kolme renkiä mukaansa. Matkalla Nurmekseen he joutuivat venäläispartion yllättämäksi ja heidät vangittiin.
Tapani Löfvingin onnistui kuitenkin taas paeta, kulkien jalkaisin metsien halki Maaselkään. Siellä hän tapasi rengin nimeltä Karppinen, jonka hän lähetti viemään viestiä tapahtuneesta majuri Afleckille, joka viestin saatuaan, muodosti 20 sotilaasta sekä muutamasta kirjurista renkeineen apujoukon. Nämä tavoittivat Löfvingin seuraavana päivänä sovitussa paikassa. Tällä joukolla Löfving yllätti venäläiset leirissään toisena adventtipäivänä v.1710, tuhosi heidän varastonsa, saaden saaliiksi 60 hevosta, sekä muuta ryöstötavaraa. Taistelussa hän mainitsee itse ampuneensa kolme kasakkaa, sekä nujertaen kymmenkunta miekallaan, loppujen paetessa.
Taistelun jälkeen he palasivat saaliineen Kajaaniin, jolloin Löfving jätti eronpyyntönsä Afleckille, joka vastaukseksi asetti Löfvingin toisena joulupäivänä arestiin, koska ei ollut halukas päästämään häntä palveluksestaan. Neljäntenä päivänä hän kuitekin sai eron ja 120 taalaria kuparirahassa. Eronsa jälkeen hän matkasi erään kapteeni Salomon Engbergin kanssa Uudellemaalle, Liljendaaliin. Näin kerrottuna, sai tuleva sissipäällikkö ensikokemuksensa sodan karmeasta todellisuudesta, oltuaan majuri Simon Afleckin palveluksessa kahden vuoden ajan.
Tapani Löfvingin varsinainen armeijaan liittyminen tapahtui vasta uudenvuoden aikoihin v.1711, jolloin hänestä tuli kirjuri Turunläänin jalkaväkirykmenttiin, majuri Jakob Fraserin komppaniaan, saaden välittömästi komennuksen partioretkelle. Retket ulottuivat aina Viipuriin saakka 3-5 miehen ryhminä. He tekivät havaintoja vihollisvoimista, niiden liikkeistä ja kokoonpanoista. Tuhosivat kuormastoja, polttivat varastoja ja järjestäen väijytyksiä, sekä surmaten vihollisia. Näistä toiminnoita Löfving lähetti seikkaperäisiä raportteja esimiehilleen. Näihin partioretkiin sisältyy niin paljon tapahtumia, yksityiskohtaisia selostuksia vihollisen kanssa, että kaikkea ei pysty sisällyttämään näin suppeaan kuvaukseen lähestulkoonkaan, vaan on luotava eräänlainen yleiskatsaus Isonvihan vuosien tapahtumiin.
Vuosina 1711-1713 Löfving johti partioitaan pääasiallisesti Etelä-Suomessa, Uudellamaalla, poiketen ajoittain Hämeessäkin, seuranaan vänrikki Erik Salman, Mårten Milopaeus, sekä Luutnanti Jochimson, aiheuttaen kaikenlaista hämminkiä, menetyksiä viholliselleen, pitäen tukikohtinaan Korkeakoskea, Sutelaa ja Tavastilaa. Vuonna 1713 hän sai määräyksen kenraali Karl-Gustav Armfeltilta ja eversti A F Krusenstjernalta polttaa Porvoon silta. Hän suoriutui hyvin taistelun tiimellyksessä tehtävästään, mutta menetti vasemman korvansa venäläisten tulituksessa.
Tehtävästä palattuaan valitti majuri Gyllenström tapahtunutta, sanoen;"Miksikäs Löfvingiä on kutsuttava, kun on menettänyt korvansa". Johon sissi vastasi;"Korvani olen menettänyt, tosin vain vasemman, mutta moni menettää vielä henkensä", samalla repäisten voimmakkaalla riuhtaisulla irti repaleisen korvalehtensä. Samainen majuri Gyllenström kaatui hetkeä myöhemmin tähystyspaikalleen venäläisten tykistötulessa. Taistelun jälkeen Suomalaiset joutuivat vetäytymään Hämeenlinnaan asti, jolloin venäläisillä oli esteetön pääsy Helsinkiin, halliten näinollen koko Etelä-Suomen rannikkoa.
Vuonna 1714 venäläisten miehitysjoukkojen pääosa siirtyi Turunlääniin, Varsinais-Suomeen, tehden sieltä ryöstöretkiä Ahvenanmaalle, sissien seuratessa heidän vanavedessään, niin myös Tapani Löfving keskitti pääasiallisen toimintansa miehineen samoille alueille.
Löfving oli tunnetusti kielitaitoinen ja kun hän sen lisäksi omasi rikkaan mielikuvituksen yhdistettynä rohkeudella, niin hän vaihteleviin valepukuihin sonnustautuneena liikkui, kuin kala vedessä venäläisten keskuudessa. Hän mm. hävitti kauppias Gustav Wittfootin viinikellarissa 60 tynnyriä erikoisjuomia, jotka oli aiottu Tsaaria varten. Hän esiintyi esim. venäläisenä renkinäkin yöpyen jopa samoilla lavereilla venäläisten kanssa.
Saman vuoden syksynä Löfving siirtyy Ahvenanmaalle jäljittämään ryösteleviä kasakoita, tavoittaen erään kasakkaupseerin, jonka kanssa joutui kaksinkamppailuun. Upseeri joutui maksamaan tihutyönsä hengellään, sortuessaan sissin miekkaan. Hänen onnistui ottaa muutamia vankeja, toimittaen heidät vankeuteen Ruotsiin. Vuosina 1715-1716 sissien toiminta jatkuu pääasiallisesti Ahvenanmaalla ja Turun seudulla, samojen kaavojen mukaan kun aikaisemminkin.
Turussa Löfving taas kerran, liikkuessaan valepukuisena, ilmestyy itse ruhtinas Galitzinin keittiöön aamiaiselle, syöden, juoden ja nauttien runsaista antimista, samalla udellen keittiömestarilta viime kuulumisia venäläisjoukkojen toiminnoista, haihtuen sitten omille teilleen ennen kuin venäläiset tajusivat kenen kanssa he olivat olleet tekemisissä. Hänestähän oli luvattu palkkio mikäli hänet saadaan vangituksi. Näinä aikoina Tapani Löfving oli hyvin tunnettu, niin omissa kuin venäläisten piirissä, jatkuvasti takaa-ajon kohteena. Häntä ei kuitenkaan koskaan enää saatu vangituksi, monista yrityksistä huolimatta.
Vuonna 1717 Löfving komennetaan Etelä-Ruotsiin Skåneen, siellä hänelle suodaan kunnia tavata itse Kaarle XII, joka antaa henkilökohtaisen tunnustuksen Tapani Löfvingille, hänen suorittamistaan palveluista maansa ja kuninkaansa puolesta. Tämän jälkeen hän palaa jälleen tutuille seuduille Turkuun, jatkaen partiotoimintaansa. Oman arvionsa mukaan hän oli vuoden aikana taivaltanut noin 4660 kilometriä partiomatkoillaan, niin maalla kuin vesilläkin.
Vuonna 1718 Löfving komennetaan jälleen Etelä-Ruotsiin taistelemaan Tanskalaisia vastaan, palaten myöhemmin samana vuonna takaisin Suomen saaristoon, tehden kaappausretken Hangon saaristoalueelle, mutta rohkeasta yrityksestä huolimatta joutui palaamaan tyhjin käsin takaisin Tukholmaan.
Vuosina 1719-1720 Löfvig operoi Ahvenanmaan ja Turun seudulla, joutui todistamaan venäläisen kaleerilaivaston hyökkäyksen Ruotsiin, joka polttaen ja ryöstäen teki tihutöitään. Tästä Löfving toteaa;" He eivät uskaltaneet nousta maihin taistellakseen kunniallisen sotilaan lailla. Matkatessaan kahdella jaalalla sisseineen v. 1720,joutuu Löfving kovaan myrskyyn, ajautuen karille. Dramaattisten tapahtumien jälkeen heidän onnistui pelastautua ja saapua viimein Tukholmaan, tuoden jopa muutamia vankeja mukanaan, todeten itse ;" Jumalan armosta".
Huhtikuun 16 pnä hän vielä tekee partioretken Utöseen, seuranaan kapteeni Ceder ja luutnantti Boltz, he tutkivat Aspön ja Björkön saaret, palaten sen jälkeen 30 pnä. Tukholmaan, jolloin Löfving jätti eronpyyntönsä aktiivipalveluksesta armeijassa. Tällöin hänellä oli vänrikin valtakirja. Hän asettui asumaan Tukholmaan loppuvuodeksi asetovereittensa ja ystäviensä kanssa. Vuonna 1721, Uudenkaupungin rauhansopimuksen jälkeen, Tapani Löfving palasi Suomeen, hän vuokrasi Helsingin pitäjässä sijaitsevan Nissaksen rusthollin, ryhtyen maanviljelijäksi.
Vuonna 1727 Tapani Löfvingille myönnettiin kapteenin arvo, sekä v. 1736 hänelle annettiin sodan aikaisista ansioista( joskin hieman myöhästyneenä) Hommannäsin kruununtila, joka sijaitsi Vessölandin pohjoisosassa, Hummelsundissa Porvoon pitäjässä. Vuonna 1741 syttyi n.k. hattujen sota, tunnetaan myös Pikkuvihan nimellä, jolloin Löfving pestautui jälleen partiotehtäviin, vanhaan totuttuun tapaansa. Sodan päättyessä 1743 palasi hän jälleen rauhan töihin, vaihtaen miekkansa auraan. Hommannäsin tilaa hän viljeli koko loppuelämänsä.
Vuonna 1747 Löfvingille myönnettiin majurin arvo, sekä viisi vuotta myöhemmin hän sai elinikäisen vuotuisen eläkkeen, ollen 120 taaleria hopearahassa. Tapani Löfving eli pitkän ja harvinaisen vaiherikkaan elämän, täynnä vaaroja, vastuksia, itseään säästämättä, taistelussa isänmaansa puolesta, ylivoimaista vihollista vastaan. Tapani Löfving avioitui kolme kertaa, saaden lapsia, mutta siitä huolimatta hänen osakseen tuli lesken osa, omaisten poistuessa varhaisessa vaiheessa ajallisesta elämästä. Tapani Löfvingin elämänkaari päättyi 22 pnä. lokakuuta vuonna 1777, lähes 88 vuotiaana.
Tapani Löfvig teki päivittäisiä muistiinpanoja kokemuksistaan partioretkillä, kooten ne yhtenäiseksi päiväkirjaksi 1730 luvun alkupuolella. Päiväkirja on ollut hyvin antoisa tutkimuskohde jälkipolville, varsinkin Isonvihan aikaisista olosuhteista Suomessa. Kuolinvuoteellaan Löfving luovutti muistiinpanonsa Porvoon lyseon lehtori Magnus Alopaeukselle, tämä vuorostaan pojalleen lehtori ja Tuomiorovasti Magnus Alopaeukselle. Hänen kuoltuaan v. 1843 lahjoittivat perilliset päiväkirjan Porvoon lyseon kirjastolle.
Magnus Alopaeus kuvaa Tapani Löfvingiä seuraavasti;"Löfving oli syntynyt tulisella ja sytyttävällä tempperamentilla, oli kielitaitoinen, halliten Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Saksan kielet. Tämän lisäksi älykäs, rohkea ja mielikuvitusrikas. Näillä ominaisuuksillaan hän oli varsin sopiva sissipäälliköksi. Hänen kunniakseen on mainittava, että hän ei ollut julma, heikkous joka usein liittyy sissien toimintaan, vaan päinvastoin, oli sanoissaan ja teoissaan rehellinen ja oikeudenmukainen, sekä osoitti nöyrää kunnioitusta uskontoa kohtaan".
Tapani Löfvingin päiväkirjassa esiintyy usein sanat; Jumala,Usko, Rukous ja Armo. Viimeisillä sivuilla hän kirjoittaa mm.;"Kolmiyhteinen Jumala, kuuntele huokaustani, koska olen päättänyt peruuttamattomasti ja hartaasta sydämestäni rukoilla Jumalaani, sillä rukous on voimani ja miekkani, sekä aseeni, joka ylläpitää ja ympäröi minua hädän hetkellä. Jumala vahvistakoon uskoani viimeiseen hangenvetoon saakka, tapahtukoon niin, amen".
Jumalani menen hautaani iloisin ja turvallisin mielin, sillä hän jota haluat auttaa ja armosi suoda, ei voi joutua kadotukseen.
Tapani Löfving aloitti päiväkirjansa Jeesuksen nimeen, lopettaen sen Jumalan nimeen.
Näin tiivistettynä erään tunnetuimman sissipäällikön elämänkaari.
Loviisa 25.10.1994
Veikko Nyström
Muistelmat julkaissut Yrjö Koskinen, kokoelmassa "Lähteitä isonvihan historiaan" v. 1865
Degerbynkatu 5
07900 Loviisa
